Eemeli Hiekkataipale

Vasemmistoartistin kutsuminen esiintymään ysiluokkalaisille oli vikatikki

  • Keikkalavan taustalla ollut banneri. Pahoittelen huonolaatuista kuvaa.
    Keikkalavan taustalla ollut banneri. Pahoittelen huonolaatuista kuvaa.

Toissapäivänä ensimmäinen helmikuuta meidänkin luokka vietiin oppituntien aikana Pakkahuoneelle kuuntelemaan Palefacen keikkaa, jonka Tampereen kaupunki on kustantanut. Paleface on julkisesti vasemmistoaktivisti ja hänen sanoituksissaan kehotetaan esimerkiksi hallituksen tappamista. 

 

Kuuntelemaan tätä keikkaa oli saatu noin tuhat ysiluokkalaista nuorta, joiden poliittinen mielipide on vasta muovautumassa. 

 

Paleface itse vetosi, että meille saa sanoa tällaisia asioita, sillä se on taidetta. Musiikki on taidetta, mutta on hyvä tiedostaa, että taidekin voi olla propagandaa. Tällaista taidetta voi esittää, mutta ei nuorille, jotka vasta muodostavat poliittista mielipidettään. Ainakaan silloin jos tämä on ainoaa taidetta, jota nuorille esitetään ja sillä on mahdollisuus olla ohjailevaa. 

 

Nuorella pitäisi olla vapaus päättää itse, mitä puoluetta kannattaa, ja vapaus muodostaa itse omat mielipiteensä joutumatta tällaisen "oikeaa suuntaa osoittavan" propagandan kohteeksi. 

 

Tätä kritiikkiä en kohdista Palefaceen ja hänen mielipiteisiinsä vaan Tampereen kaupungin Taidekaariprojektia, joka esittää yksipuolista kuvaa yhteiskunnallisesta osallistumisesta. En usko, että ainakaan enemmistö vanhemmista seisoo tällaisen vaikuttamismallin opettamisen takana:

 

“Laita palaa se hullun Audi. Hallitus leikkaa meiltä kurkut auki. Aika maksaa velka pois ja luovuttaa verta poika. Ette muka osanneet ennakoida, että suomipoika alkaa mellakoida. Seuraamukset on raskaata. Ari ottaa vastaan rahat All Cops Are Bastards, A.C.A.B. Kenen booliin ne paskantavat, kun ne jatkaa leikkauksii valtiontalouden vakauden nimissä, kunnes ne seisoo haminan valleilla kuopan reunoilla rivissä.”

 

Tällainen nuorten poliittinen ohjailu ei ole sallittavaa, kun nuorille ei esitellä muita poliittisia näkökantoja, varsinkaan kun kyseessä on Suomen kolmanneksi suurin kaupunki.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän elmorautio kuva
Elmo Rautio

Entä jos tällaisen poliittisen korrektiuden, äärineutraliuden ja klikkiytymisen sijaan tunnustaisimme aatteiden ja ajattelun kirjon monimuotoisuuden ja muodostaisimme keskusteluyhteyksiä toistemme suhteen?

Yhteiskuntaopin opettajana mielestäni on äärimmäisen kannatettavaa, että peruskoululaiset nuoret totutetaan mahdollisimman laajaan kirjoon erilaisten poliittisten aatteiden edustajia.

Minä ainakin haluan yhteiskunnan, jossa poliittiset mielipiteet ovat hyväksyttäviä ja niistä keskustelu eri mieltä olevien kanssa normaali tapa toimia.

Ymmärrän kyllä, että kokoomuksen näkökulmasta olisi parasta, jos suurin osa kansasta ei koskaan kiinnostuisikaan politiikasta. Vähemmän ääniä ostettavaksi.

Toimituksen poiminnat